Eväitä maaseutumatkailun kehittämiseen Englannin opintomatkalta
Elokuun lopussa Elämykset esiin -hankkeen työryhmä suuntasi Englannin Järviseudulle kahden ohjausryhmän jäsenen ja kahden yrittäjän kanssa. Alue valikoitui matkakohteeksi sen perusteella, että se muistuttaa omaa aluettamme Suomessa: siellä on kaksi kansallispuistoa, runsaasti maaseutukohteita, kulttuurihistoriaa ja järviä. Alueen Visit Lake District -verkkosivuja oli tutkittu aiemmissa matkailun verkkosivuprojekteissa, ja niistä löytyi monipuolisia maaseudun elämyksiä, myös verkosta ostettavina tuotteina. Lisäksi alueen kehittämissuunnitelma oli erittäin hyvin toteutettu. Näistä syistä halusimme oppia, kuinka Cumbria Tourism toimii Järviseudulla ja miten maaseudun yritykset kehittävät matkailutuotteitaan matkailijoille.
Vierailukohteissa korostui vastuullisuus ja elämyksellisyys
Matkakohteiden joukossa oli historiallisia kotimuseoita, leirintäalue, maatila, tislaamo ja pieniä elämystoimijoita. Kaikissa kohteissa yhdistyivät paikallisuus, kulttuuri, elämyksellisyys ja kestävän matkailun periaatteet.
Leirintäalueella korostui erityisesti ympäristöystävällisyys ja asiakkaiden ohjaus kierrätykseen ja vastuullisuuteen. Kaikki paikalliset yrittäjät korostivat yhteistyötä muiden alueen toimijoiden kanssa alueen palveluiden kehittämisessä. Yritykset ovat yhteistyössä järjestäneet alueelle linja-autoverkoston tehdäkseen alueesta mahdollisimman autottoman.
Maatilavierailu osoitti, kuinka tilan arkisia toimintoja voidaan tuotteistaa elämyksiksi. Muissakin kohteissa vierailijat pääsivät tutustumaan paikalliseen tuotantoon, osallistumaan aktiviteetteihin ja maistamaan alueen tuotteita. Kulttuuri- ja museokohteet tarjosivat elämyksiä, joissa hyödynnettiin historiaa, teknologiaa ja vuorovaikutteisuutta, jotta vierailijoiden kokemus olisi kiinnostava ja monipuolinen. Historialliset pienet kylät olivat myös osa elämystä matkan varrella.
Pienyritykset, kuten tislaamo ja Segway-retket tarjosivat elämyksiä säännöllisesti päivittäin tai viikoittain. Vaikka joskus retkille tai kierroksille ei ilmoittautuisikaan ketään, yritykset pitävät ne silti valikoimassa ja käyttävät tarvittaessa aikaa muuhun toimintaan. Näin palvelua on jatkuvasti tarjolla eikä asiakkaan tarvitse erikseen selvittää, miten osallistuminen onnistuu.
Tutustu kaikkiin vierailukohteisiin


Cumbria Tourism – alueellinen kehittäjä
Cumbria Tourism yhdistää yli 4 500 jäsentä ympäri maakuntaa (70 % kaikista alueen matkailuyrityksistä) ja tukee alueen matkailuyrityksiä käytännön tuella, koulutuksella ja markkinoinnilla. Lähes täysin yksityisellä rahoituksella toimiva (98 %) organisaatio edistää alueen mainetta, kestävää matkailua ja palkitsee vuosittain ansioituneita toimijoita. Cumbria Tourismin jäsenyyteen on kolme vaihtoehtoa, joiden kustannus toimijoille on 300 – 1000 £ välillä. Jäsenyyteen sisältyy näkyvyyttä verkkosivuilla (4 miljoonaa vuosittaista kävijää), sosiaalisen median tukea sekä mahdollisuus ostaa organisaatiolta lisäpalveluja. Toiminnan avoitteena on pidentää matkailijoiden viipymää, kehittää saavutettavuutta ja hyödyntää tutkimustietoa matkailun kasvattamiseksi.
Organisaatiolla on 22 työntekijää ja 1,3 miljoonan punnan vuosibudjetti. Cumbria Tourism tekee yhteistyötä myös Visit England:in ja Visit Britain:in kanssa. Cumbria Tourism osallistuu myös kehittämisprojekteihin, joilla parhaillaan on kehitetty mm. rannikkoreittiä ja digitaalista reittisuunnittelua. Haasteita alueelle on tuonut työvoimapula Brexitin jälkeen ja alhaiset palkat, minkä vuoksi on perustettu Tourism Talent Hub ja tehty myös oppilaitosyhteistyötä. Cumbria Tourism tarjoaa yrityksille myös mahdollisuuksia osallistua lehdistö- ja FAM-matkoille.
Alueen tavoitteena on tulla Englannin ensimmäiseksi hiilineutraaliksi maakunnaksi vuoteen 2037 mennessä. Tämä näkyy muun muassa julkisen liikenteen, pyöräilyn ja paikallisten elintarvikkeiden suosimisessa. Cumbria Tourism kannustaa alueen yrityksiä ja vierailijoita osallistumaan tähän kehitykseen, mikä vahvistaa vastuullisen matkailun käytäntöjä koko alueella.
Mitä jäi käteen?
Englannin maaseudulla oli upeita elämyksiä, joissa yksinkertaisia ja arkisia, jopa perinteisiä asioita oli tuotteistettu matkailijoille elämyksiksi. Tämä korosti sitä, että omaa intohimoaan ja osaamistaan voi muuttaa esittelyiksi, ja kun yrittäjä kertoo niistä innostuneesti, tarttuu innostus myös matkailijaan. Tästä syntyy elämys. Matkailijoiden tavoittamiseksi on tärkeää näkyä digitaalisesti ja tarjota elämyksiä verkossa ostettaviksi tai varattaviksi, kuten lähes kaikki vierailukohteistamme tekivät. Elämyksiä kannattaa myös tarjota säännöllisesti, eikä vain silloin tällöin tai pyynnöstä. Kun elämyksiä on jatkuvasti tarjolla ja ne ovat digitaalisesti esillä (ehkä jopa varattavissa), asiakkaat löytävät ne helposti ja oppivat käyttämään niitä – näin myös sana elämyksistä leviää.
Lake District näkyi joka puolella esitteissä ja jopa yritysten logoissa ja nimissä. Esimerkiksi Beatrix Potterin pienen puutarhakahvilan nimen alla luki isolla ”Lake District”. Myös meidän alueellamme voisi enemmän hyödyntää Lakeland-sanaa esimerkiksi yritysten tai kohteiden nimissä ja vahvistaa yhdessä Järvi-Suomen imagoa.
Vastuullisuus oli esillä kaikissa kohteissa jollain tavalla, ja tätä kannattaa myös meillä Kanta-Hämeessä kehittää näkyvämmäksi. Lähtökohtaisesti olemme Suomessa jo monin tavoin vastuullisempia kuin monessa muussa maassa, mutta sitä ei välttämättä tuoda yhtä selkeästi esille. Vastuullisten tuotteiden löydettävyyteen vaikuttaa myös Visit Finlandin STF-merkki, joka tuo merkittävää lisänäkyvyyttä vastuullisille yrityksille.
Lähes jokainen vierailukohde oli voittanut useita eri palkintoja, ja Britanniassa on selvästi monia erilaisia awardseja eli palkitsemisia parhaille matkailukohteille. Myös Cumbria Tourism järjestää vuosittaiset awardsinsa. Tämä olisi hauska tuoda englannista myös Suomeen, esimerkiksi toteuttamalla vuosittaisia palkintojenjakoja vuoden maaseutukohteelle, ravintolaelämykselle tai majoituspaikalle. Cumbrian awardseihin yritykset hakeutuivat itse, ja yleisö äänesti voittajan. Ehkä samalla kaavalla voisi toimia myös Kanta-Hämeessä, tuoden esille hyvin tuotteistettuja ja vastuullisesti toimivia yrityksiä.
Benchmarking-matka toteutettiin Maaseuturahaston rahoittamassa Elämykset esiin –hankkeessa.
