Hämeenlinnan tunnettuus kasvussa – kaupunki kiinnostaa myös matkailijoita

Syksyllä 2020 toteutetun kaupunkikuvatutkimuksen mukaan Hämeenlinnan tunnettuus on kasvanut selkeästi kolmessa vuodessa. Hämeenlinnan vahvuuksia ovat vehreys, perheystävällisyys ja turvallisuus sekä keskeinen sijainti. Matkailukohteena Hämeenlinna kiinnostaa peräti 85 % kotimaanmatkailijoista.

– Markkinointimme ja brändimme nojaa keskeiseen sijaintiimme Helsingin ja Tampereen puolivälissä. Tämä kolmas imagoa koskeva seurantatutkimuksemme viimeistään näyttää sen, että kaupunkimarkkinointi on kestävyyslaji, jonka tulee pohjautua kaupungin olemassa oleviin vahvuuksiin ja niiden sinnikkääseen esiintuomiseen, toteaa Hämeenlinnan kaupunginjohtaja Timo Kenakkala.

Kaupunkikuvatutkimuksessa selvitettiin suomalaisten mielikuvia Hämeenlinnasta ja vertailtiin niitä vuonna 2017 tehdyn tutkimuksen tuloksiin. Tutkimus toteutettiin paneelikyselynä syys-lokakuussa 2020. Kokonaisarvosanaksi Hämeenlinna sai 7,7, kun vuonna 2017 se oli 7,5. 

Kolmen vuoden välein toteutettava kaupunkikuvatutkimus toimii myös yhtenä Hämeenlinnan kaupunkimarkkinoinnin mittarina.

– Olemme luonnollisesti erittäin tyytyväisiä tutkimuksen tuloksiin, kertoo kaupunkimarkkinoinnista vastaavan Linnan Kehityksen markkinointi- ja viestintäpäällikkö Kati Tiitola.

– Toisaalta tekemämme työ on vahvasti myös tiedolla ja datalla ohjattua, joten täysin yllätyksenä tulokset eivät tulleet. Mielikuvamuutokset heijastuvat aina jossain määrin myös analytiikkaan.

– Kaupunkimarkkinointia on tehty systemaattisesti vasta vuodesta 2016 alkaen ja työtä riittää edelleen. Viime vuosina olemme panostaneet suuresti sosiaaliseen mediaan ja digitaalisiin kampanjoihin. Kuten tutkimuksestakin käy ilmi, markkinoinnin vaikuttavuus tapahtuu digipuolella. Esitteet ja messuosastot ovat jo vähän mennyttä aikaa.

– Meillä on huipputiimi ja olemme valmiita ottamaan vastaan haasteen kasvattaa Hämeenlinnan tunnettuutta ja vetovoimaa myös seuraavaan mielikuvamittaukseen vuonna 2023!

Tutkimuksessa tarkasteltiin ensimmäistä kertaa Hämeenlinnaa myös matkailun näkökulmasta. Peräti 85 % vastanneista oli halukkaita tekemään kotimaanmatkan Hämeenlinnaan ja heistä lähes puolet valmiita jäämään yöksi, mikäli aktiviteetteja olisi enemmän tarjolla.

– Tätä pitää vakavasti pohtia matkailuliiketoiminnan kehittämisessä. Tarvitaan enemmän kokonaisuuksia, pelkät majoitustilastot ovat vain osa totuutta, Tiitola muistuttaa.

Tutustu tutkimuksen tuloksiin täällä

Lisätietoja:

Kati Tiitola
Markkinointi- ja viestintäpäällikkö, kaupunkimarkkinointi
Linnan Kehitys Oy
kati.tiitola@linnan.fi
p. 040 547 5454

11/2020