Hämeenlinnan kesämatkailukampanja toi yli 200 miljoonaa näyttökertaa – näkyvyyttä luvassa myös kesäkauden jälkeen
Hämeenlinnan kaupunkimarkkinointitiimin toteuttaman kesämatkailukampanjan valtakunnallinen medianäkyvyys is.fi -sivuston etusivulla toi Hämeenlinnalle 233 miljoonaa mainosnäyttöä.
Kaupunkimarkkinoinnin kesämatkailukampanjan kärjiksi nostettiin – suosituimpien nähtävyyksien lisäksi – Hämeenlinnan tapahtumakesä, Tiilaakso eli kaupungin golfmahdollisuudet, pitäjät sekä erityisesti lapsiperheille suunnatut aktiviteetit ja tapahtumat. Uusi, rohkeasti valittu mainosmuoto mahdollisti kohteiden ja matkailuteemojen monipuolisemman esittelyn mainostilassa. Digimarkkinointikampanja pyöri Sanoma Median kanavissa kesäkuusta elokuun loppuun saakka.
Kampanja heijastui myös Visit Hämeenlinnan sosiaalisen median kanaviin Facebookissa ja Instagramissa, joiden orgaaninen kattavuus oli kesäkuukausina yli 400 000 käyttäjää ostetun näkyvyyden tavoittaessa sen lisäksi n. 330 000 käyttäjää. Näyttökertoja kanavissa oli kesän aikana yhteensä lähes 2 miljoonaa.
”Voidaan siis sanoa, että Hämeenlinna näkyi”, myhäilee kaupunkimarkkinoinnista vastaavan Linnan Kehityksen viestintä- ja markkinointipäällikkö Kati Tiitola.
Hämeenlinna näkyy myös kesäkauden ulkopuolella
Hämeenlinnan kaupunkimarkkinoinnin runsaasti huomiota saavuttaneessa Meidän tarinat –kampanjassa syksyllä 2021 ja keväällä 2022 esiteltiin 16 hämeenlinnalaista ja heidän tarinansa hämeenlinnalaisuudesta. Kuluvan syksyn aikana kampanja on saanut jatkoa, kun neljä heistä avasi ovensa kuvausryhmälle.
– Meidän tarinat –kampanja Sanoma Median digikanavissa saavutti suuren suosion ja satojatuhansia klikkauksia. Jo pelkästään yksittäisiä tarinoita, esimerkiksi Jennin ja Heidin tarinat, käytiin molempia lukemassa liki 32 000 kertaa. Ajatuksemme siitä, että hämeenlinnalaisuus kiinnostaa, on täysin totta, Tiitola kommentoi kampanjaa.
– Elinympäristö on yksi merkittävimmistä muuttopäätökseen vaikuttavista seikoista, ja meillä Hämeenlinnassa sen monipuolisuus on vahvuus, jota haluamme uudessa kampanjassa avata vielä enemmän, aiempaa toimivaksi havaittua kampanjasisältöä hyödyntäen. Tällä kertaa kampanja toteutettiin sisältöyhteistyönä ja mediana käytettiin tarkoin valittujen ja haluamaamme kohderyhmää tavoittavien vaikuttajien somekanavia sekä IS.fi/menaiset osiossa jo aiemman kampanjamme tavoittaneita.
Näyttelijä & radiotoimittaja Hanna Kinnunen (16k seuraajaa) ja stylisti & somevaikuttaja Kirsikka Simberg (31,1k seuraajaa) viettivät viikonlopun Hämeenlinnassa ja vierailivat neljässä eri kohteessa – katsojien tehtävänä on arvata, kenen luona vierailtiin. Kilpailuun osallistuneiden kesken arvotaan kaksi 500 € arvoista viikonloppulomaa Hämeenlinnassa.
– Olen erityisen ylpeä siitä, miten asiantuntevaa ja monipuolista osaamista kaupunkimarkkinointitiimistämme löytyy. Tämänkin kampanjan suunnittelimme ja toteutimme oman tiimin voimin alusta loppuun saakka.
Lisätietoja:
Kati Tiitola
Markkinointi- ja viestintäpäällikkö
Linnan Kehitys Oy
kati.tiitola@linnan.fi
p. +358 40 547 5454