Hämeenlinnan kaupunkimarkkinoinnissa reagoitiin nopeasti muuttuvaan maailmaan
Korona ja sen tyhjentämä tapahtumakalenteri laittoivat Hämeenlinnan kaupunkimarkkinoinnin suunnittelemaan ja toteuttamaan asioita uudella tavalla. Reagointinopeus, kekseliäät kampanjat Majavalivestä juhlavalaisuihin sekä vahva läsnäolo sosiaalisessa mediassa siivittivät kaupunkimarkkinoinnin työn hyviin tuloksiin poikkeuksellisesta vuodesta huolimatta.
– Vuosi oli haastava, mutta joustavan ja idearikkaan tiimimme ansiosta emme jääneet tuleen makaamaan, vaan suunnitelmia muokattiin lennossa maailman tilanteeseen sopivaksi, toteaa kaupunkimarkkinoinnista vastaavan Linnan Kehityksen markkinointi- ja viestintäpäällikkö Kati Tiitola.
Jo kevään kynnyksellä verkkoon tuotettiin erilaisia livestriimauksia kaupunkilaisten iloksi.
– Idea livestriimauksista syntyi, kun halusimme tarjota maksuttomia ja turvallisia elämyksiä Hämeenlinnasta fyysisten tapahtumien puuttuessa, kertoo Linnan Kehityksen tapahtuma-asiantuntija Juuso Nieminen.
Majavalivessä seurattiin majavaperheen keväistä elämää Hämeenlinnan Evolla. Liki 13 000 katselukerran lisäksi Majavalive keräsi kiitosta meditatiivisesta äänimaisemastaan, jossa heräilevän luonnon äänet soljuivat monien etätyöläisten kuulokkeisiin kevään eristyksen aikana. Yle Luonto innostui aiheesta niin, että päätti tuottaa oman Majavalive-lähetyksensä Yle Areenalle.
Kesän alussa starttasivat LauantaiLive-lähetykset, joissa paikalliset artistit esittivät musiikkia monipuolisesti klassisesta rappiin.
Perinteinen kesämatkailun digikampanja kohdennettiin poikkeuksellisesti Hämeenlinnan seudulle vahvistamaan koronan myötä noussutta lähimatkailubuumia sekä houkuttelemaan paikallisia omien kävijäkohteiden ja nähtävyyksien pariin. Kävijämääräennätyksiä rikottiinkin kesän aikana monissa kohteissa, kuten Hämeen linnassa ja Aulangolla.
Syksyllä käynnistettiin Kun aikaa on –asumisen markkinointikampanja, joka pohjautui Hämeenlinnan kaupungin tekemään muuttajatutkimukseen ja kohdennettiin Tampere – Helsinki –välillä työmatkansa puolesta liikkuviin. Kampanjalla osuttiin ns. ”ajan hermoon” Hämeenlinnan noustessa yhdeksi kiinnostavimmista kaupungeista muuttajien keskuudessa ja kerätessä muuttovoittoa peräti 485 henkilön verran vuonna 2020.
Kaupunkimarkkinointi oli mukana mahdollistamassa myös hämeenlinnalaisten taiteeseen pohjautuvaa Itse tehty Hämeenlinna –näyttelyä, jonka tavoitteena oli luoda taiteen keinoin koko kaupungin yhteinen muistijälki poikkeuksellisesta ja haastavasta vuodesta sekä nostaa esiin hämeenlinnalaisten ylpeyttä Hämeenlinnasta.
Loppuvuoden menestyskampanjoiksi nousivat eri puolilla Hämeenlinnaa toteutetut juhlavalaisut sekä vaikuttajayhteistyönä hauholaisen somejulkkis Pertti Perseilevä Labradorinnoutajan kanssa tehty joulukalenteri, jotka yhdessä nostivat Visit Hämeenlinnan kanavien kävijämäärät huimaan kasvuun.
– Linnan Kehityksen kaupunkimarkkinointitiimi järjesti kekseliäällä asenteella valoa pimeään. Hyvin nopeasta toteutusaikataulusta huolimatta valaisuprojektit liikuttivat ennätysmäärää paikallisia ihastelemaan kaupunkikohteita uudessa valossa. Työskentely ja kommunikointi kaupunkimarkkinointitiimin kanssa on selkeää ja helppoa, kehuu valaisuiden teknisestä toteutuksesta vastanneen, hämeenlinnalaisen Torvinen Showtekniikka Oy:n Panu Koskinen.
Hienot tulokset kruunasi loka-marraskuussa toteutettu mielikuvamittaus, jonka mukaan Hämeenlinnan tunnettuus on kasvanut jokaisella atribuutilla mitattuna (edellinen mittaus tehty 2017) ja peräti 85 % vastaajista oli valmis vierailemaan Hämeenlinnassa.
Kiinnostus Hämeenlinnaa kohtaan näkyi myös vahvasti sähköisten kanavien kävijämäärissä: Visit Hämeenlinnan seuraajamäärät kasvoivat Facebookissa yli 30 % ja Instagramissa peräti 64 %.
– Muuttunut maailma tukee Hämeenlinnan vahvuuksia sekä matkailu- että asumiskaupunkina. Tämä motivoi meitä tekemään parhaamme ja ylittämään itsemme myös vuonna 2021. Seuraavaksi aiomme suunnata katseemme entistä lähemmäksi ja vahvistaa myös hämeenlinnalaisten ylpeyttä siitä, miten hienossa kaupungissa saamme elää ja asua, Tiitola lupaa.
Lisätiedot:
Kati Tiitola
Markkinointi- ja viestintäpäällikkö, kaupunkimarkkinointi
Linnan Kehitys Oy
kati.tiitola@linnan.fi
p. 040 547 5454
www.visithameenlinna.fi
Visit Hämeenlinna Facebookissa
Visit Hämeenlinna Instagramissa
2/2021