Hämeenlinnaa markkinoidaan viime syksynä hyväksi havaitulla reseptillä

Hämeenlinnan kaupunkimarkkinoinnin viime syksynä lanseerattu ”Meidän tarinat” –markkinointikampanja saa jatkoa kahdeksan uuden tarinan voimin.

Hämeenlinnaan haetaan huomiota mediavirrasta erottuvilla vaikuttavilla kuvilla sekä niihin liittyvillä aidoilla henkilötarinoilla.

– Haluamme kertoa uskottavasti Hämeenlinnan vahvuuksista ja paras keino siihen on kaupunkilaisten aidot tarinat sekä kokemukset. Vahvuuksista kertominen on helppoa, koska ne ovat totta! kertoo Linnan Kehityksen markkinointi- ja viestintäpäällikkö Kati Tiitola.

Viime syksyn kampanja keräsi paljon kiitosta myös hämeenlinnalaisilta itseltään eikä uusia kasvoja tarvinnut kauheasti houkutella mukaan. Tarinoita myös jaettiin ahkerasti sosiaalisessa mediassa.

– Kampanja sai viime syksynä erittäin hyvän vastaanoton sekä palautteen että seurantamittareiden valossa. Me ns. ylisuoritimme omassa kohderyhmässä eli saimme kiinni juuri ne, joita tavoittelimme – ja aika paljon muitakin. Digikampanjan tulokset yllättivät jopa mediatalon digikonkarit, Tiitola toteaa.

Kampanjan ydinkohderyhmä on valittu asumisen näkökulmasta. Kampanjaa kohdennetaan ja sen halutaan tavoittavan erityisesti eniten muuttavaa väestöä, nuoria aikuisia ja lapsiperheitä, Tampere-Helsinki väliltä painottuen radanvarsikaupunkeihin sekä kaupunkien välillä pendelöiviin.

Nyt alkanut kampanja näkyy medioissa 23.5.-19.6. välisen ajan ja heti sen jälkeen kaupunkimarkkinointitiimi käynnistää isosti kesän digitaalisen matkailukampanjan, joka jatkuu aina elokuun loppuun saakka.

Kaupunkimarkkinointitiimi

Kampanjoiden visuaalisesta ilmeestä ja materiaalien tuotannosta vastaa Linnan Kehityksen markkinointisuunnittelija Reetta Kaikkonen. Viime syksynä Helsingin päärautatieasemalla parin viikon ajan esillä olleet yli viisi metriset digitaaliset kampanjascreenit olivat myös Kaikkosen käsialaa.

– Isojen materiaalipintojen työstäminen opetti ammatillisesti paljon uutta. Kävin itsekin paikan päällä tarkkailemassa ihmisten reaktioita ja fiilis oli huikea, kun ihmiset oikeasti pysähtyivät katsomaan ja seuraamaan mainosten sanomaa.

Kampanjatarinoista vastaa Linnan Kehityksen viestintäsuunnittelija Tanja Mäki-Kulmala.

– Tarinathan olivat jo ihmisten kautta olemassa, minun tehtäväni oli kuunnella tarkasti ja kiteyttää olennainen. Haastattelut tarjosivat monia liikutuksen hetkiä, sillä tunnistin niistä paljon asioita, joihin paluumuuttajana pystyn samaistumaan. Työ kaupunkimarkkinointitiimissä on erityisen mielekästä, kun on itsekin ihan hullun lailla Hämeenlinnaan rakastunut.

Tutustu kampanjaan osoitteessa www.hameenlinna.fi/meidantarinat