Hämeenlinnan matkailutulo 88,9 miljoonaa euroa – matkailu säilytti asemansa
Hämeenlinnan välitön matkailutulo oli vuonna 2024 yhteensä 88,9 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaa 3,8 prosentin laskua edellisvuoteen verrattuna. Luku on kuitenkin selkeä torjuntavoitto, sillä monissa kaupungeissa …
REKRYTOINTI
Oletko matkailualaa hyvin tunteva osaajaa, joka syttyy alue- ja yrityskehityksestä? Haluatko olla mukana vahvistamassa Hämeenlinnan asemaa vetovoimaisena matkailukohteena ja kehittää kaupungin elinvoimaa matkailun kautta? Meillä on sinulle tarjolla merkityksellinen rooli Hämeenlinnan menestyksen ja kasvun vauhdittajana.
Mikä on Hämeenlinnan valmistavan tuotannon yritysten uudistumiskyky nyt, kun aikaikkuna uudistamiselle on auki?
Kestävä tuotanto on Hämeenlinnan uuden Elinkeinot ja osaaminen -ohjelman yksi erikoistumisen kärjistä. Hämeenlinnan kannalta valmistava tuotanto on keskeinen toimiala, sillä teollisuus yhdessä rakentamisen kanssa tuottaa …
Katalyyttirahaston vaikuttavuusanalyysista saatiin ensimmäiset kokemukset
Linnan Kehityksen alkusyksyyn on kuulunut Katalyyttirahaston pilottiin saatujen yrityshakemusten käsittely ja pisteytys. Hakemusten käsittelyn myötä päästiin laittamaan käytäntöön rahoitusinstrumentin keskeisin uutuusarvo – yritysten vaikuttavuuspotentiaalin kartoitus.
Rakennamme siltoja yritysten ja tutkimusmaailman välille
Kanta-Hämeessä on kehitetty käytännönläheinen toimintamalli, joka tukee pk-yrityksiä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa (TKI). Yrityksille tarjotaan apua sopivan rahoituksen löytämisessä sekä yhteyksien rakentamisessa korkeakouluihin ja tutkimusorganisaatioihin.
Katalyyttirahaston pilottiin saatiin 19 hakemusta yrityksiltä
Katalyyttirahaston pilotin yksi keskeinen tarkoitus oli osoittaa, että Hämeenlinnasta löytyy riittävästi kasvuhaluisia yrityksiä, joille aluerahaston kaltaista instrumenttia kannattaa kehittää. Pilotin hakemusmäärän perusteella voidaan todeta, että …
Reilu yrityslaina – kun vaikuttavuus huomioidaan
Yrityslainojen maailmassa ehdot, korot ja vakuudet ovat usein määrääviä tekijöitä. Mutta mitä jos laina voisi olla muutakin kuin rahoitusratkaisu – myös kannustin tehdä kestäviä ja …
Katalyyttirahasto – uusi rahoitusmalli hämeenlinnalaisille yrityksille
Katalyyttirahaston pilotti avattiin yritysten haettavaksi toukokuussa. Rahaston taustalla on yksinkertainen ajatus kaupungin yhteisestä kehittämisestä. Linnan Kehityksessä olemme innoissamme, että pääsemme viemään pitkään valmistellun idean toteutukseen. …
HR Klubi tuo henkilöstöhallinnon ammattilaiset yhteen tarjoten sparrausta ja tukea
Henkilöstöhallintotyön arki on jatkuvassa muutoksessa, ja tarve ammatilliselle verkostolle on noussut selkeästi esiin yritysten ja organisaatioiden kanssa käydyissä keskusteluissa. Halusimme Linnan Kehityksessä vastata tähän tarpeeseen …
Toimiva yritys on valmis pohja yrittäjyyteen
Suomen Yrittäjien, Finnveran ja työ- ja elinkeinoministeriön keväällä 2024 julkaiseman Pk-yritysbarometrin mukaan lähitulevaisuudessa omistajanvaihdosta harkitsevien yritysten määrä on kasvussa. Omistajanvaihdos on ajankohtainen jopa 15 %:lla pk-yrityksistä …