Yhteistyössä entistä selkeämpiä palveluja yrityksille
Vuoden 2025 alussa työllisyysalueet aloittivat toimintansa, ja samalla alueellinen palvelukenttä organisoitui uudella tavalla. Muutos on ollut merkittävä ja samalla se on tehnyt entistä näkyvämmäksi tarpeen kirkastaa eri toimijoiden rooleja erityisesti alkuvaiheen yrittäjyyden tukemisessa.
Yrittäjälle rakenteet ja vastuut eivät kuitenkaan ole olennaisia. Olennaista on se, että apu löytyy, palvelut ovat helposti saavutettavia ja tuki osuu oikeaan hetkeen. Juuri tästä näkökulmasta Hämeenlinnan alueen alkuvaiheen yrityspalveluja on lähdetty tarkastelemaan ja kehittämään.
Yrittäjyyden alkuvaiheessa moni kohtaa saman haasteen: tukea olisi tarjolla, mutta kokonaisuuden hahmottaminen on vaikeaa. Mistä kannattaa aloittaa? Kenen puoleen kääntyä eri tilanteissa? Ja miten varmistaa, ettei tärkeä apu jää välistä juuri silloin, kun sitä eniten tarvitaan?
Selkeä palvelupolku on perusta yritysten kasvulle
Hämeenlinnan alueella alkuvaiheen yrittäjyyttä tukee useampi toimija, joilla jokaisella on oma tärkeä roolinsa. TyöHäme tukee yrittäjyyttä työllisyyden näkökulmasta, Uusyrityskeskus tarjoaa yrittäjyyden alkuun neuvontaa ja sparrausta ja Linnan Kehitys keskittyy yritystoiminnan kehittämiseen, kasvuun ja verkostoihin. Yhdessä nämä muodostavat yrittäjälle merkittävän tukiverkon, mutta vain jos kokonaisuus toimii yrittäjän näkökulmasta sujuvasti.
Tätä kokonaisuutta tarkasteltiin Linnan Kehityksen yrityskehitystiimin ja TyöHämeen yrityskoordinaattoreiden yhteisessä työpajassa nimenomaan yrittäjän polun kautta. Erityinen huomio kohdistui yrittäjyyden alkuun eli hetkiin, joissa selkeä ohjaus ja oikea palvelu voivat ratkaisevasti helpottaa yrittäjäksi ryhtymistä, vahvistaa luottamusta omaan tekemiseen ja luoda kestävää pohjaa liiketoiminnalle.
Samalla todettiin, että alueen palvelut eivät ole päällekkäisiä, vaan jokaisella toimijalla on oma selkeä roolinsa ja vastuualueensa. Tämän yhteisen ymmärryksen pohjalta syntyi uusi palvelutuoteaihio, jonka tavoitteena on sujuvoittaa palveluihin ohjautumista. Uusi palvelu tehostaa verkostotoimijoiden ajankäyttöä ja mahdollistaa alkavan yrittäjän nopeamman ja luontevamman siirtymisen tarvitsemiensa palvelujen piiriin. Palvelu viedään käytäntöön syksyn 2026 aikana.
Yrittäjän näkökulmasta kehittämisen tavoite on selkeä: palvelupolkujen on oltava ymmärrettäviä, loogisia ja helposti lähestyttäviä. Kun eri toimijat tunnistavat paremmin toistensa roolit ja kehittävät palveluja yhdessä, yrittäjän ei tarvitse tietää, kuka vastaa mistäkin. Riittää, että apu löytyy oikeaan aikaan ja oikeasta paikasta.
Kehittämistyö jatkuu, mutta suunta on selvä. Hämeenlinnan alueella halutaan rakentaa toimintaympäristö, jossa alkuvaiheen yrittäjyyttä tuetaan johdonmukaisesti ja yrittäjän näkökulmasta ymmärrettävällä tavalla. Selkeät palvelupolut eivät ole vain hallinnollinen kysymys, vaan ne ovat keskeinen edellytys sille, että uudet yritykset voivat syntyä, kehittyä ja kasvaa. Kun yrittäjän polku selkeytyy, syntyy paremmat edellytykset niin yksittäisten yritysten menestykselle kuin koko alueen elinvoimalle.
Kirjoittaja: Yrityskehityksen päällikkö Miia Niitynpolku
