Ylen ilmaiskonsertit avaavat Hämeenlinnan kesäkauden – Linnan Kehitys varmistaa tapahtumakokonaisuuden onnistumisen hämeenlinnalaisittain
Hämeenlinnan tapahtumakesä 2023 käynnistyy viikonloppuna Ylen kolmella ilmaiskonsertilla Linnanpuistossa, jonne odotetaan saapuvan yli 10 000 vierasta. Linnan Kehitys on toiminut vetovastuussa tapahtumakokonaisuuden onnistumisen varmistamiseksi Hämeenlinnassa.
– Tämä on ihan huikea startti Hämeenlinnan kesäkaudelle ja tuo kaupunkiin valtavasti näkyvyyttä. Kaupunkimarkkinointia siis parhaimmillaan, toteaa Linnan Kehityksen markkinointi- ja viestintäpäällikkö Kati Tiitola tyytyväisenä.
– Linnanpuisto on niin ainutlaatuinen konserttipaikka, että Yle päätti järjestää toisen, kokonaan uuden ilmaiskonsertin YleXPopin rinnalle samaan viikonloppuun.
Perjantaina Leikitään Pikku Kakkosta –konsertti klo 10 tanssittaa ja laulattaa pikkuväkeä ohjelmasta tuttujen juontajien kanssa. Illalla klo 19 käynnistyy ensimmäistä kertaa järjestettävä Radio Suomen Kesäilta yhdessä –konsertti, jossa esiintyvät Olli Halonen, Katri Helena, Vesterinen yhtyeineen sekä trubaduuriyhtye Kalevauva.fi. Lauantaina 3.6. Linnanpuiston valloittaa YleXPop 2023 –tapahtuma, jonka lavalle nousevat Kuumaa, Bess, Portion Boys, Alma, Ege Zulu ja Arppa.
Lisäksi Hämeenlinna kuuluu ja näkyy kaikissa Ylen kanavissa: Puoli seiska tekee lähetyksen Linnanpuistosta perjantaina 2.6. klo 18.30 alkaen, Radio Suomen iltapäivälähetys eli konsertin etkot tulee Hämeenlinnasta koko Suomeen klo 14-18 sekä Puhelinlangat laulaa klo 18-19.
Linnan Kehitys on toiminut vetovastuussa tapahtumakokonaisuuden onnistumisen varmistamiseksi Hämeenlinnassa.
– Taustalla on tehty valtavasti töitä, jotta saadaan hyödynnettyä tämä mahtava tilaisuus koko kaupungin näkökulmasta, Tiitola kertoo. – Yhteistyötä on tehty myös läpi Hämeenlinnan kaupunkiorganisaation. Hämeenlinna-alueella järjestetään Häx nuorisokulttuurin räppityöpaja ja maalataan katutaideseinää osana Räikee-katutaidefestivaalia. Lisäksi alueella on paikallisia ruoka- ja tuotemyyjiä.
Myös tapahtuman järjestelyissä haluttiin hyödyntää paikallista osaamista ja järjestyksenvalvonnasta vastaa hämeenlinnalainen Local Crew sekä av-tuotannosta Torvinen Showtekniikka.
Linnan Kehityksen tapahtuma-asiantuntija Jani Rantanen toimii yhteyshenkilönä niin Ylen, Hämeenlinnan kaupungin kuin paikallisten yrittäjien ja toimijoiden välissä.
– Ensimmäiset askeleet yhteistyön tiimoilta on otettu jo vuosia sitten ja tapahtumasuunnittelu yhdessä Ylen kanssa aloitettiin pandemian jälkeen kesällä 2022, Rantanen kertoo.
Rantasen työpäivät ovat venyneet mitä pidemmälle kevättä on menty.
– Vastaan tuotannon organisoinnista Hämeenlinnan päässä ja autan esimerkiksi lupa-asioissa sekä teen ohjeistuksia toimijoille. Päivät täyttyvät kymmenistä isommista ja pienemmistä asioista. Hämeen linnan valliremontti toi omat haasteensa, mutta kaikesta on selvitty hyvässä yhteisymmärryksessä ja nyt toivotaan, että Linnanpuisto täyttyy viikonloppuna hyväntuulisesta konserttiyleisöstä!