Parkki on enemmän kuin osiensa summa

PARKKI Business Parkin syntytarina on erilaisten tulokulmien risteyskohta, jossa on mukana myös oikeaa ajoitusta, henkilökemiaa sekä ripaus taikaa. Kun eri toimijoiden ajatukset oli saatu yhteen, lähti fyysisten tilojen ja toiminnallisen sisällön suunnittelu rivakasti käyntiin. Vajaa vuotta myöhemmin, alkuvuodesta 2020, PARKKI Business Parkin ovet avautuivat ensimmäistä kertaa. Avajaismaljat nostettiin vihdoinkin syyskuussa turvavälejä kunnioittaen.

– Hämeessä ei oltu hitaita, vaan muut maakunnat voisivat lähteä viivalle nopeudessa! Hämeenlinnan kaupunginjohtaja Timo Kenakkala kehuu Parkin muotoutumista ideasta konkretian tasolle.

Juhlatilaisuuden avasi Parkki-paneeli, jossa pureuduttiin Parkin syntyhistoriaan ja olemassa olon tarkoitukseen.

Parkki-paneeli keskustelee Parkki Business Parkin avajaisissa.
Panelistit (vas.) Hämeenlinnan kaupunginjohtaja Timo Kenakkala, Linnan Kehityksen toimitusjohtaja Kari Saarinen, OP Etelä-Hämeen toimitusjohtaja Mika Helin, Crazy Town Oy:n toimitusjohtaja Mikko Markkanen sekä keskustelun vetäjä, Hämeen Uusyrityskeskuksen toimitusjohtaja Marko Ahtiainen.

Mistä kaikki oikeastaan alkoi?

Timo Kenakkala:
Lähtökohtana oli Hämeenlinnan strategian mukainen rooli mahdollistavana kaupunkina, joka yhteistyössä eri toimijoiden kanssa saa aikaan uudenlaisia, kaupungin elinvoimaa tukevia toimintamalleja. Olimme jo aiemmin pohtineet kaupungin elinkeinopalveluiden yhdistämistä saman katon alle.

Kari Saarinen:
Aloittaessani Linnan Kehityksen luotsina kävin keskusteluja yrittäjien ja eri toimijoiden kanssa. Viesti kentältä oli selvä: palvelut yrittäjille on pirstaloitu eri puolille kaupunkia, niitä ei tunneta tarpeeksi ja yrittäjät eivät aina edes tiedä, kenen puoleen kääntyä. Asialle piti tehdä jotain.

Mika Helin:
Halusimme löytää Reskalla vapaana olevaan toimitilaan sellaista toimintaa, joka pistää ihmisiä liikkeelle ja toimii piristysruiskeena koko Hämeenlinnan keskustalle. Samaan aikaan olimme jo alustavasti käyneet Crazy Townin kanssa keskusteluja, joten asiat yhdistyivät ja etenivät luontevasti.

Mikko Markkanen:
Toimintamme Hämeenlinnassa käynnistyi vuonna 2016 ja vanhat tilat Verkatehtaalla olivat jäämässä pieneksi. Kun kuulimme, kuinka mahtava tila-aihio on olemassa ja ketä muita yrittäjyyden polun eteen työskenteleviä tahoja on lähdössä mukaan, olisi ollut tosi vaikeaa sanoa ei!

Miksi Parkkiin kannattaa tulla mukaan?

Mikko Markkanen:
Kun ollaan vertaisten kanssa samassa paikassa ja tutustutaan, syntyy luottamusta, oppimista ja verkostoitumista sekä usein myös uutta, yhteistä liiketoimintaa. Olen hokenut tätä vuosien aikana kyllästymiseen saakka, koska olen todistanut tämän omin silmin niin monta kertaa! Sitä paitsi Hämeenlinnassa yhteistyö on ylivoimaisesti pidemmällä moneen muuhun paikkakuntaan verrattuna, täällä on hyvä boogie!

Mika Helin:
Olemme tuoneet tiiviisti ja ainutlaatuisella tavalla yhteen yrityspalvelut ja niiden tuottajat. Kuka tahansa voi pystyttää seinät ja rakentaa fyysisen ympäristön, sisällön ja toimintamallin luominen on eri juttu. Uskon, että Parkki generoi jotain ihan erilaista kuin mitä julkiset palvelut ovat aiemmin olleet. Parkki on arvo, jolla voimme rakentaa kokonaan uudenlaista mainetta ja erottuvuutta koko Hämeenlinnalle.

Kari Saarinen:
Parkki yhdistää yritysten lisäksi myös julkisen ja yksityisen puolen toimijat saman katon alle. Konseptihan on valtakunnallisessa mittakaavassa ainutlaatuinen. Toisin kuin monien mielikuvat julkisista virastoista, Parkki on jo ilmeeltään avara, nuorekas ja houkuttelee vuorovaikutukseen.

Parkki Business Parkin avajaisjuhlien yleisöä.

Parkin asiakaslupaus?

Kari Saarinen:
Etsimme yrityksille ratkaisuja organisaatiorajojen yli toimivana yhteisönä.

Timo Kenakkala:
Yhden luukun periaate – yrittäjän ei tarvitse hortoilla ympäri kaupunkia, vaan Parkista löytyy kaikki tarvittava apu, ihan läheltä, veloituksetta.

Mika Helin:
Pyrimme yhteisönä ja yhteistyössä vastaamaan myös niihin kysymyksiin, joita asiakas ei kysy. Mikään ei estä Hämeenlinnaa olemasta maailman paras paikka aloittavalle yritykselle.

Mikko Markkanen:
Nopeampaa oppimista, parempia verkostoja, kasvua! Tulevaisuuden menestystarinat löytyvät rajapinnoilta.

Parkki-yhteisö kasvaa vahvasti

Avajaisten myötä toivotettiin tervetulleeksi myös Parkki-yhteisön tuorein jäsen, Nuori Yrittäjyys ry, joka vaikuttaa toiminnallaan lasten ja nuorten yrittäjyys-, työelämä- ja taloustaitoihin sekä toimii yhteistyökumppanina koulutuksen järjestäjien, päätöksentekijöiden, yrityselämän ja nuorten välillä.

Hämeen Uusyrityskeskus ry tekee tiivistä yhteistyötä Nuori Yrittäjyys ry:n kanssa.

– Hämeen uusyrityskeskuksen asiakasmäärät ovat Parkkiin siirtymisen myötä kasvaneet huimasti, mikä tulee taatusti näkymään myös jatkossa Hämeenlinnaan perustettujen yritysten määrässä, Marko Ahtiainen summaa Parkin tuomaa synergiaetua.

Tällä hetkellä Parkki-yhteisössä viihtyy jo liki 40 julkista ja yksityistä toimijaa. Olisiko yrityksesi seuraava?