Jani tuntee tapahtumat
Jani on todellinen tapahtumakentän moniottelija! Sen takaa 25 vuoden kokemus hotelli- ja ravintola-alalta, josta 10 vuoden ajan tapahtumien suunnittelu ja toteuttaminen on ollut olennainen osa työpäiviä. Jani aloitti Linnan Kehityksen tapahtuma-asiantuntijana toukokuussa 2022 ja on hurtin huumorinsa ja avoimen persoonansa myötä solahtanut osaksi tiimiä kuin olisi työskennellyt meillä aina. Ota yhteyttä Janiin jos olet kiinnostunut järjestämään tapahtumaa Hämeenlinnassa. Oli kokonaisuus sitten isompi tai pienempi, apua löytyy varmasti!
Jani vapaalla
Vapaalla Jani eli Jamppa löytyy joko perheen parista, padel-kentältä tai Vesku-koiran kanssa lenkiltä. Mies seuraa erittäin ahkerasti NHL:ää ja onkin toimistomme kävelevä pistepörssi. Myös raviurheilun ja monen muunkin lajin salat ovat hänelle tuttuja. Kulttuuripuolella niin elokuvissa kuin musiikissa ne suurimmat suosikit löytyvät 80- tai 90-luvuilta – omien sanojensa mukaan Jani on siis ”vanha”.