Tanja Lupari

Viestintäsuunnittelija

Tanja taitaa tarinat

Tekstitaituri Tanja taikoo tarinan esiin, oli asia tai ilmiö mikä tahansa! Tanja puhuu sujuvaa somea, kuten Visit Hämeenlinnan some-kanavien tilastot todistavat. Myös kaikenlainen suunnittelu, ideointi ja konseptointi sopii kunnianhimoisen Tanjan luovaan mielenmaisemaan. Työyhteisöään Tanja ilahduttaa valikoivan kuuloaistinsa lisäksi melko boheemilla aikakäsityksellään. Viikoittain saamme myös kuulla erinäisiä mielipiteitä ja kannanottoja tämän toimittajataustaisen punapään suusta - ärräpäitä unohtamatta. Tanjaa motivoi paluumuuttajan rakkaus vanhaa kotikaupunkia kohtaan ja tarve tehdä oman arvomaailman mukaista työtä – Hämeenlinnassa nämä asiat kohtaavat!

Tanja vapaalla

Hämeenlinnassa kaikki Tanjalle tärkeä on brändilupauksen mukaisesti ihan lähellä; oli kyse sitten joogasalista, lenkkipoluista, keskustan palveluista tai kakkoskodista maaseudun rauhassa Hauholla. Vapaa-ajallaan Tanja viihtyy parhaiten kamera tai kirja kädessä, metsälenkillä rescue-koira Islan kanssa, hevosen selässä, kirppareita ja vintage-liikkeitä koluten tai livemusiikin parissa esimerkiksi Hämeenlinnan legendaarisella Suisto-klubilla.